Kulttuurihistoriallinen nähtävyys
Aspegrenin Puutarha
Rosenlund
68600 Pietarsaari
Puh: 06-724 3101
Gsm: 0400-541073
Fax: 06-724 3101
Koe Aspegrenin puutarha ja sen toiminta, aisti historia ja perinne. Tarjoamme musiikkia ja kertomuksia, käsitöitä ja käsityöläisvälineitä sekä kursseja aiheista puutarha, ruoanvalmistus, perinteinen käsityöläisyys ja kansanperinne. Rosenlundin pappila ja Pedersören kotiseutumuseo sijaitsee Pietarsaaressa, Kaupungin itäisen sisääntulotien varrella. Pappilan rakennukset, kivinavetta ja kiviaidan ympäröimä Aspegrenin puutarha avoimien peltojen ja niittyjen keskellä muodostavat ainutlaatuisen ympäristökokonaisuuden kaupunkialueella. Puutarhan perusti rovasti Gabriel Aspegren, ja se on eräs Suomen vanhimmista 1700-luvulla rakennetuista pappilapuutarhoista.
Björkön kirkko
65870 Björköby
Björköbyn kirkko on rakennettu vuonna 1859. Kirkko on saanut nimensä Aleksanteri II puolison Marian mukaan. Kirkkoon rakennettiin lehteri vuonna 1907, ja ensimmäiset urut hankittiin muutamaa vuotta myöhemmin. Ennen kuin kylä sai oman kirkon, jumalanpalvelukset pidettiin lukutuvassa. Kirkossa nk. votiivilaiva ja talonpoikaistyylinen kynttilänjalka.
Bladhin Talo
Cneiffinpolku 1
64260 Kaskinen
Puh: 06-220 7211
Fax: 06-220 7245
Bladhin talo oli pitkään Kaskisten suurin talo. Sen rakennutti Petter Johan Bladh vuonna 1788 tontille no 1, kortteliin no 1 ensimmäiseen kaupunginosaan palvelemaan Bladhin liike-toimintaa.
Bodback
65870 Björköby
Bodback on entinen kalasatama Björköbyssä. Aluella pystytettiin 1951 muistomerkki Merenkurkun postikulun muistutuksi.
Bragen ulkomuseo
Hietalahti
65350 Vaasa
Puh: +358 (0)6 312 7166
Luonnonkauniissa ympäristössä kävelymatkan päässä Vaasan keskustasta sijaitsee Bragen ulkomuseo. Museo koostuu mielenkiintoisesta kokonaisuudesta talonpoikaisrakennuksia ja sisustuksia 1800-luvun ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Museon pysyviin näyttelyihin kuuluu morsiustupa (Lappväärtti), tyttöjen luhti värikkäine tekstiileineen sekä hylkeenpyyntimuseo. Erikoisnäyttely - Vaasalaiskoti 1900-luvun alusta - näytetään ennakkosopimuksen mukaan. Museo on avoinna kesäisin (muina aikoina sopimuksen mukaan) ja tarjoaa opastuksen, erikoisnäyttelyitä, ohjelmaa ja kahvitarjoilua. Alueella on jatulintarha.
Cronoholmenin vanha laivatelakka
Jouxholmen
68500 Kruunupyy
Gsm: 044-526 3297
Vanhan laivanveistämön jäännöksiä vuosilta 1674-1703. Opastusta sopimuksen mukaan.
Edvinin taidepuisto ja korsukylä
Aleksis Kiventie 59
65300 Vaasa
Gsm: +358 (0)50 560 6496
Historiaa ja kulttuuria Edvin Hevonkosken luontoon sijoitettujen puu- ja metallipatsaiden muodossa. Näyttely käsittää tällä hetkellä yli 100 nimettyä teosta tai teoskokonaisuutta. Yksittäisiä veistoksia on noin 300. Aiheensa Edvin Hevonkoski sai aluksi Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä sekä Väinö Linnan romaaneista Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Polku tuo katselijan eteen kuvia Suomen lähihistoriasta, mutta samalla se elää voimakkaasti myös tässä päivässä. Korsukylämuseo, jossa autenttinen II maailmansodan aikainen miehistökorsu, sodan aikaista esineistöä, huoltokorsu ja savusauna. Taidepuiston uusin nähtävyys on Vapaudenristin kappeli. Erityisesti Korsukylä on kunnianosoitus rintamamiehille ja -lotille.
Fagerbackan karjamajapaikka
Kallträskintie
68930 Purmo
Puh: 06-727 2232
Gsm: 0500-272 232
Fagerbackan karjamajapaikka on eräs Pohjanmaan harvinaisista jäljelle jääneistä karjamaja-kylistä. Karjamajat olivat seudulla entisaikaan yleisiä. Poikkeavaa Fäbodan kohdalla on että siellä on kokonainen karjamajakylä, yleensä karjamajat olivat levittyneet seudulle yksitellen. Karjamajakulttuuri oli tärkeä osa entisajan maataloutta, maanviljelijät pitivät suurimman osan karjastansa karjamajoilla säästääkseen kotopuolen laitumia.
Fädernegården
Rekipellontie 363
66600 Vöyri
Gsm: 0500-866 730
Museoalue on rakennettu maalaistalon pihamaan kaltaiseksi luhteineen ja aittoineen. Alueella myös mm täydellinen suutarinverstas. Päärakennus on tyypillinen perinteiseen tapaan sisustettu pohjalainen paritupa. Lähellä Fädernegårdenin taloa sijaitsee Munterin sotilastorppa. Kerrotaan, että Johan Munter oli esikuvana J.L. Runebergin samannimisessä runossa Vänrikki Stoolin tarinoissa. Avoinna tilauksesta.
Harrströmin Kvarnbacken
Gamla Strandvägen
66290 Harrström
Puh: 06-364 5191
Korkealla Harrströmin kylässä sijaitsee Kvarnbacken, jolla seisoo kaksi vanhaa myllyä. 1840-luvulla rakennettu Isomylly seisoo alkuperäisellä paikallaan,se on yksi mamme suurimpia vielä käyttökunnossa olevista myllyistä.
Huvila Leponiemi
Isosaari
Gsm: 050-548 9249
Isonkyrön Vanha Kirkko
Museotie
61500 Isokyrö
Puh: 06-471 5800
Fax: 06-471 5820
Isonkyrön Vanha Kivikirkko seisoo jyhkeänä paikallaan Kyrönjoen töyräällä, kuten on seissyt jo miessukupolvien ajan. Pyhälle Laurille pyhitetty yksilaivainen harmaakivikirkko on toiminut Pohjankyrön suurpitäjän kirkkona. Aikoinaan emäpitäjän keskuspaikalle noussut kirkko toimii tänäpäivänä kesäisin hääkirkkona ja loistavan akustiikkansa ansiosta myös konserttipaikkana. Vanha Kirkko yhdessä Isonkyrön Kotiseutumuseon rakennusten kanssa muodostaa näyttävän historiallisen kokonaisuuden, johon kannattaa tutustua esim. Laurinpäivän aikaan 1700-luvun tyyliin järjestetyillä markkinoilla ja kotiseutujuhlilla.
Juthbacka hotelli ja ravintola
Juuttaantie 34
66900 Uusikaarlepyy
Puh: 06-722 0677
Fax: 06-7220046
Juthbackan alue on moderni matkailukohde, joka sijaitsee luonnonkauniilla alueella Uudessakarlepyyssä. Juthbackassa on hotelli ja ravintola, kokoustiloja ja leirintöalue jossa seitsemän mökkiä. Juthbacka on hyvin varustautunut kartano, joka hienoine perinteineen täyttää tämän päivän kaikki ajan palvelu- ja mukavuusvaatimukset. Tervetuloa!
Karjamajapolku
Molapne
66160 Övermalax
Karjamajapolku sijaitsee Övermalaxissa Molapneen alueella. Polun lähtöpisteessä on infolaatikko, josta voit ottaa esitteen ja polun varrella on opasteita, joista selviää, missä alueen 15 karjamajaa ennen sijaitsivat. Polku on auki toukokuusta syyskuuhun.
Karoliinikeskus
Koulukatu 2
61500 Isokyrö
Isonkyrön opastuskeskus kertoo suuren Pohjan sodan (1714-21) ja 1714 käydyn Napuen taistelun tapahtumista ja vaikutuksista koko maassa ja maakunnassa. Aiheensa perusteella tämä näyttely on ensimmäinen Suomessa.
Kiilin Kotiseutumuseo
Kiilintie 90
64490 Siipyy
Puh: 06-222 5611
Fax: 06-222 5615
Ulkomuseo, kulttuurikeskus, kievari, retkeilymaja sekä kurssi- ja leirikeskus. Kiilin kotiseutumuseosäätiö perustettiin 1960-luvulla. Kiili on nykyään ulkomuseo, mutta myös leirikeskus, kievari ja retkeily- maja. Museoon kuuluu kaksikymmentä rakennusta. Kaikki talot on siirretty alueelle Kristiinankaupungin eri kylistä. Alunperin Kiili oli kalasatama. Kotiseutumuseo on ankkuroitunut sen kulttuuri- ympäristöön: museo välittää tietoa kalastaja- ja talonpoikais-kulttuurista, joka on ollut leimallista ruotsinkielisen Pohjanmaan rannikkokylille.Kiilissä on myös koulumuseo ja rannikkokappeli, joka symboloi niitä saaristokappeleita, joita oli pitkin rannikkoa 1600- ja 1700-luvuilla.
Kimon ruukki
Bruksgatan 38
66810 Kimo
Puh: 06-384 0355/384 0310
Gsm: 0400-455 080
Ruotsalainen Petter Heijke perusti Kimon Ruukin vuonna 1703. Hän valitsi tämän paikan, koska Oravaisissa oli riittävän syvä satama sekä vesivoimaa ja metsää hiilen polttamiseen. Kimon ruukki oli vuonna 1792 Suomen tuottoisin rautaruukki. Nykyään Oravaisten kotiseutuyhdistys omistaa kaikki rakennukset paitsi Ruukintalon ja vanhan voimalaitoksen. Museotoimintaa ylläpitää Oravaisten kotiseutuyhdistys, joka muun muassa järjestää taontapäiviä, teatterinäytelmiä ja taidenäyttelyitä. Puisto tammineen ja lehmuksineen sekä idylliset saaret kivisiltoineen ja kivipöytineen kutsuu vaellusretkelle. Tervetuloa matkalle ajassa taaksepäin!
Knösgården
Knösvägen 2
66140 Övermalax
Gsm: 050-368 9974
Talonpoikaistalo Knösgården toivottaa kävijät tervetulleiksi aitoon 1800-luvun ympäristöön. Talo rakennettiin vuonna 1935 ja se on nykyisin Övermalaxin kyläneuvoston (byaråd) omistuksessa. Paikalliset taiteilijat ja käsityöläiset tuovat joka kesä laadukkaita töitään kävijöiden ihasteltavaksi ja ostettavaksi. Knösgårdenista löydät taidetta aina suurista tauluista pieniin hiiriin ja peikkoihin. Taide- ja käsityönäyttely on auki kesäkaudella.
Koivulahden kirkko
Koivulahdentie 7
66530 Koivulahti
Puh: 06-346 2300
Fax: 06-346 2320
Alkuperäisessä muodossaan Koivulahden kirkko oli omalaatuinen pitkäkirkon ja monikulmaisen kuorin yhdistelmä. Kirkko on rakennettu vuosina 1691 - 93 ja rakennusmestarina toimi koivulahtelainen talonpoika Hans Larsson Qweflander. Pääasiallinen salvostyö lienee tehty vuonna 1692. Kirkko vihittiin neljäntenä joulupäivänä samana vuonna. Koivulahden kirkko kahdeksansivuisine runkohuoneineen on taidehistoriallisesti erikoinen kirkkotyyppi ja tämän rakennustyypin vanhin edustaja Suomessa. Kun kirkko vuosina 1794 - 95 laajennuksen yhteydessä muutettiin ristikirkoksi se menetti lähes täysin vanhan asunsa. Laajennus oli kappalaisen, maisteri Wilhelm Granlundin piirtämä.
Korpholmenin spitaalisairaala
68500 Kruunupyy
Gsm: 044-526 3297
Vuosina 1631-1848 Korpholmen toimi spitaalisairaalana, mielisairaalana ja köyhäintalona. Luonnonkauniilla alueella sijaitsee nykyään uusi, kesällä 2006 pystytetty kirkko kellotapulineen. Kirkko vihitään käyttöön 17. kesäkuuta 2007. Alueella on myös näyttelyrakennus, jossa on paikan historiasta kertova näyttely. Opastusta tilauksesta.
Korsnäsin kirkko
Kyrkobyvägen
66200 Korsnäs
Puh: 06-280 2320
C.L. Engel on piirtänyt Korsnäsin kirkon, joka rakennettiin 1830-luvulla. Uusklassiseen tyyliin rakennettu kirkko on valoisa ja avara. Alttarilla ja alttaritaululla on harvinainen sijoitus keskellä kirkkoa.
Korsnäsin Pappilamuseo
Kyrkobyvägen
66200 Korsnäs
Puh: 06-3479 100 kunta/kommun
Pappilamuseo sijaitsee Korsnäsin vanhassa pappilassa. Se rakennettiin samanaikaisesti kirkon kanssa vuosina 1831-1832. Vuonna 1982 museo vihittiin käyttöön. Yhdessä kotiseutumuseon ja lainamakasiinin kanssa pappilamuseo muodostaa museokokonaisuuden kirkonkylän keskelle.
Kulttuuritalo, Lassfolk
Lillbyntie 238
68940 Lillby
Puh: 06-727 4517/717 1198
Gsm: 0500-260 107
1800-luvun kylämiljöö. Lähes kaikki rakennukset ovat alkuperäisillä paikoillaan. Entistetty tervahauta läheisyydessä.
Käsityön Talo Loftet
Raastuvankatu 28
65100 Vaasa
Puh: +358 (0)6 318 5300
Fax: +358 (0)6 318 5340
Loftet on pohjalaisen käsityön näyteikkuna Vaasan ydinkeskustassa. Käsityöhön saat kosketuksen myymälässämme Taito Shop Loftetissa sekä yhdistyksemme vaihtuvissa näyttelyissä ja kursseilla. Loftet palvelee asiakkaitaan käsityön lisäksi myös muutoin. Talossa on upea kahvila 1880 -luvun miljöössä, tilojen vuokrausta kokous- ja koulutuskäyttöön, tilausruokailuja ja A - oikeudet sekä ohjelmapalveluita ryhmille. Käsityön ammattilaisille Loftet tarjoaa koulutus- ja konsultointipalveluita, tuotekehitysosaamista sekä markkinointipalveluita. Käsityön talon toiminnan tavoitteena on edistää pohjalaista käsityötä kulttuurina, elinkeinona ja taitona.
Leväluhdan uhrilähde
Leväluhdantie
61550 Orismala
Leväluhdan uhrilähde on kiinnostava rautakauden ajan suokalmisto, josta on löydetty yli sadan ihmisen luita. Luut ovat ajalta 575 - 625 j.Kr.
Mustasaaren kirkko
Kirkkomäki
65380 Vaasa
Puh: +358 (0)6 356 0500
1863 muutettiin hovioikeuden talona toiminut rakennus Mustasaaren nykyiseksi kirkoksi. Suunnittelu on C.F.Adelcrantzin vuodelta 1786.
Myllykankaan kivikautinen asuinpaikka
Lostenintie
68970 Överpurmo
Noin 1 kilometrin päässä Ilveskiveltä sijaitsee Myllykankaan kivikautinen asuinpaikka. Täällä on suoritettu arkeologisia kaivantoja vuosina 1979-1981 ja löydöt osoittavat, että Myllykankaalla oli asutusta jo kampakeraamisella ajalla, siis 4500 vuotta sitten! Alue sijaitsee n. 60 m merenpinnan yläpuolella ja on erittäin luonnonkaunis.
Myrbergsgården
Bertby-Lålaxvägen 18
66600 Vöyri
Puh: 06 -383 0033
Museoaluetta Myrbergsbyn kylässä Myrbergsgårdenin ympärillä alettiin rakentaa 1950-luvulla. Alueella on nykyisin 17 rakennusta, joista useimmat on siirretty Vöyrin eri kylistä. Maatalon lisäksi alueella on myös mm. toimiva paja sekä tuulimylly. Museon vieressä on kirkkotalli, joka muistuttaa entisajan kirkkomatkoista. Museon tekstiilikokoelma on koko seudun hienoimpia. Tekstiilejä on noin 5 000 erilaista. Avoinna kesällä, muina aikoina tilauksesta.
Norrskärin saariryhmä käsittää pääsaaret Östra norrskärin ja (Västra) Norrskärin sekä useita pienempiä saaria. Saariryhmä on Merenkurkun eristäytynein. Tiilestä ja graniitista rakennettu majakka valmistui Norrskäriin vuonna 1848. Norrskär on ollut myös sotilasalue toisesta maailmansodasta lähtien aina vuoteen 2000 asti, jolloin Puolustusvoimat jätti saaren. Norrskär soveltuu runsaan linnustonsa ja herkän luontonsa vuoksi käyntikohteeksi vain pienille opastetuille ryhmille tai yksittäisille kävijöille.
Närpiön kirkko
Kirkontie
64200 Närpiö
Puh: 06-220 4200
Fax: 06-220 4235
Kivenheiton päässä Närpiön keskustasta on Närpiön kirkko. Tätä ympäröi noin 150 ainutlaatuista kirkkotallia. Sanotaan, että jo 1331 olisi pitäjässä toiminut pappi ja Prästön nimiselle saarelle rakennettu puukirkko, joka myöhemmin paloi. Nykyisen ristikirkon runko rakennettiin 1435. Kirkkoa on laajennettu ja entistetty useita kertoja.
Närpiön kirkkotallit
Kirkontie
64200 Närpiö
Närpiön kirkkoa ympäröi noin 150 ainutlaatuista kirkkotallia, joissa kirkkovieraat ennen lepuuttivat hevosiaan jumalanpalveluksen aikana. Vanhin talli on 1780-luvulta. Sanotaan, että jo 1331 olisi pitäjässä toiminut pappi ja Prästön nimiselle saarelle rakennettu puukirkko, joka myöhemmin paloi. Nykyisen ristikirkon runko rakennettiin 1435.
Oravaisten kirkko
Thorsbacken 14
66800 Oravainen
Puh: 06-385 0011
Fax: 06-385 0912
Oravaisten krikko rakennettiin vuosina 1796-97. Piirustukset pohjautuvat Jacob Rijfin ehdotukseen. Uusklassinen kirkko seisoi paikallaan jo Oravaisten taistelun aikana 1808. Rakennettu 1796-97, entisöity 1962, istumapaikkoja 700. Kellotapulin on suunnitellut rakennusmestari Stenberg Vaasasta ja rakennettiin v 1928.
Orisbergin Kappeli
Åbergintie 38
61560 Orisberg
Gsm: 040-511 9599
Orisbergin kartanon, Etelä-Pohjanmaan ainoan herraskartanon historia alkaa vuodesta 1676, jolloin sinne perustettiin ruukki. Ruukin toimintaa varten tehtiin patoamalla järvi. Yksityiskäytössä oleva päärakennus valmistui 1800-luvun alussa. Vuonna 1831 valmistuivat kirkko ja kellotapuli, jotka suunnitteli arkkitehti C.L.Engel. Huvila tilauksesta ympäri vuoden, mahdollisuus vuokrata eri kokoisia mökkejä, uimaranta, sauna, peseytymistilat, keittokatos, kahvila ja kirkko avoinna kesäkuukausina. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Ruoka: min 10 hlö kesällä, max 110 hlö talvella.
Pietarsaaren kaupunginmuseo
Isokatu 2
68600 Pietarsaari
Puh: 06-785 1373
Fax: 06-785 1440
Pietarsaaren kaupunginmuseo on kaupunkihistoriallinen museo, jonka painopisteinä on kaupungin merenkulkuhistoria ja laivanrakennus. Museon tärkein toimipiste sijaitsee Malmin talossa, Isokatu 2. Museoon kuuluvat myös Runebergin tupa, Westmaninmuorin tupa ja tupakkamakasiini.
Pohjanmaan museo
Museokatu 3
65100 Vaasa
Puh: +358 (0)6 325 3800
Fax: +358 (0)6 325 3784
Pohjanmaan museo toimii aluetaidemuseona, maakuntamuseona sekä luonnontieteellisenä museona. Saman katon alta löytyy niin taidetta kuin kulttuurihistoriaakin. Suomalaisista taiteilijoista voi mainita mm. Helene Schjerfbeckin, Hugo Simbergin ja Tyko Sallisen. Maailmalta tullutta taidetta edustaa mm. italialainen ja saksalainen renessanssi- ja barokkitaide.
Professori Armas Vainion ateljee-museo
Isolahdentie 27
65230 Vaasa
Puh: +358 (0)6 321 2682
Gsm: +358 (0)40 056 0549
Päretalo
Kokkolantie 276
66800 Oravainen
Gsm: 0400-365 462
Päretalo Ånäsissa on omaleimaisella pärepäällystyksellään ja sijainnillaan valtatie 8 varrella ollut monen matkailjan katseenvangitsija sekä monen taiteilijan inspriaatiolähde. Asuinrakennus on myöhäiseltä 1700 luvulta, pärepäällystetty ja 1700-luvun katto. Suurtupa on korjattu ja on nykyään museo. Osaa tiloista käytetään tarjoiluun kokouksien aikana. Avoinna sopimuksen mukaisesti ja Oravaistenpäivien aikana.
Pärus-Fors / Koski
Lapväärtintie 1227
64300 Lapväärtti
Puh: 06-2221 121
Fax: 06-2221 620
Luonnonkaunis vanha voimalaitosmiljöö - Pärus-Fors/koski on haarautuva koski, josta voimala saa käyttövetensä. Aluetta halkoo kanava, jonka yläpäässä on koskien kulkevat padot. Voimalaitoksen ja myllyn lisäksi alueella on kaksi nostalgista asuinrakennusta sekä huoltorakennuksia, joista yksi toimii kahvila-ravintolana. - Luonnonkaunis Storholmen, vajaan kahden hehtaarin kokoinen paratiisi koskien välissä - Urheilukalastajan unelma, Lapväärtinjoki on Suomen eteläisin luonnollisen meritaimenkannan omaava joki.
Raatihuone
Kirkkokatu 4
66900 Uusikaarlepyy
Puh: 06-785 6481
Fax: 06-785 6499
Raippaluodon kirkko
Kirkontie 58
65800 Raippaluoto
Puh: +358 (0)6 352 0005
Fax: +358 (0)6 352 0005
Kustaa Aadolfin kirkko Raippaluodon kirkonkylän Skieppskattsbackenilla on vuodelta 1781. Kirkko on jyrkkäkattoinen pitkäkirkko. 1840-luvulla kirkko sai alttarirakennelman ja saarnastuolin Pyhän Marian kirkosta Vanhasta Vaasasta, mikä pelasti ne vuoden 1852 palosta. Tiekirkko.
Raippaluodon silta
Raippaluoto
Raippaluodon silta avattiin liikenteelle elokuussa 1997. Pituus 1045 m (Suomen pisin), leveys 12 m, alikulkukorkeus 26 m, pylonien korkeus veden pinnasta 82 m.
Ravintola Veturitalli
Kauppiaskatu 6
64100 Kristiinankaupunki
Puh: 06-221 2448
Fax: 06-221 3151
Veturitalli on vuodelta 1912 peräisin oleva kolmen veturin talli joka muutostöitten jälkeen vuonna 2001 avattiin kesäravintolaksi. Vesitornissa oleva sauna ja kabinetti soveltuvat yritysten kokous ja neuvottelu tilaksi.
Runebergin tupa
Itärannantie
68660 Pietarsaari
Puh: 06-785 1371/06 - 723 1627
Fax: 06-785 1440
Suomen kansallisrunoilija, Johan Ludvig Runeberg, syntyi Pietarsaaressa 5.2.1804. Pietarsaaressa on säilynyt rakennuksia hänen elinajaltaan sekä hänen muistomerkkejään. Vuonna 1810 rakensivat runoilija J. L. Runebergin isä Lorenz Ulrik Runeberg ja hänen enonsa Mathias Malm metsästys- ja kalamajan Itärannalle, kaupungin koillispuolelle. Siellä J. L. Runeberg vietti lapsuutensa kesät metsästämällä ja kalastamalla tovereidensa kanssa. Avoinna kesällä.
Ränkimäen talomuseo
Ränkimäentie 6
62100 Lapua
Gsm: 0400-814 847
Ränkimäen talomuseossa matkailija pääsee tutustumaan 1800-luvun lopun lapualaiseen talonpoikaiselämään. Kesäsisin museolla järjestetään historiaa elävöittämiä tapahtumia.
Signegården
Smedasvägen 21
68840 Lappfors
Puh: 06-7665104
Signegården Pedersören kulttuurikylässä Lappforsissa on 1700-luvulla rakennettu talo, joka on kunnostettu vanhaa kunnioittaen. Erittäin hieno paikka juhlille, kokouksille ja neuvotteluille. Signegården ottaa vastaan 10-60 hengen ryhmiä. Ruoka- ja kahvitarjoilu. Signegårdenin viereen on pystytetty Mannerheim-ritari Harald Storbackan muistopatsas.
Sockenmagasinet
Ginstigen 169
66100 Maalahti
Klockarbackenin pitäjänmakasiini, Sockenmagasinet, rakennettiin vuonna 1754 ja se on todennäköisesti kunnan vanhin rakennus. Talonpoikien ylijäämävilja varastoitiin tähän makasiiniin, josta maalahtelaisten käyttivät nimeä Kruunbåode. Vuonna 1990 Över- ja Yttermalaxin alueiden jakokunta luovutti makasiinin museoyhdistykselle.
Soldat Torppakahvila
Uttermossantie 558
64999 Kristiinankaupunki
Puh: 06-222 5125
Gsm: 0400-433 656
Soldatin Torppa sijaitsee metsän keskellä, erittäin rauhallisella ja luonnonkauniilla paikalla. Etäisyys Eurooppatie 8;lta on kuitenkin vain 9 km. Torppa on lähes alkuperäisessä asussaan. Laaksossa voi aistia vanhan ajan läsnäolon, sillä alueen historia alkaa jo 1500-luvulta. Torpan läheisyydessä on järvi, suoalueita ja metsää, joten mahdollisuudet luonnosta nauttimiseen ovat mahtavat.
Sulvan kirkko
Västersolfvägen
65450 Sulva
Puh: +358 (0)6 344 0172
Fax: +358 (0)6 344 0296
Sulvan kirkko - ristikirkko puusta rakennettu 1786. Alttariasetelma vuodelta 1696.
Sundomin kotiseutumuseo
Myrgrundintie 473
65410 Sundom
Susiluola
64300 Lapväärtti
Pyhävuoren alue on pistänyt Suomen ja koko Pohjolan asutushistorian uusiin kansiin. Alueen on sensaatiomaisesti todettu olleen asuttuna jo ennen viimeisimmän jääkauden alkua. Susivuoren muinaisluolasta on löydetty ihmisen tekemiksi luokiteltuja esineitä ja tulenpidon jälkiä, jotka on tieteellisin menetelmin ajoitettu noin 120.000 vuotta sitten syntyneiksi. Susiluolaa, joksi paikallisväestö on luolan ristinyt, ovat kymmeniä tuhansia vuosia sitten asuttaneet neandertalin ihmiset. Ne olivat nykyihmistä vankempia rakenteeltaan ja elättivät itsensä suurristan metsästyksellä.
Söderfjärdenin Meteoriihi
Marenintie 226
65410 Sundom
Puh: +358 (0)6 325 1145
Gsm: +358 (0)45 632 4024
Söderfjärdenin Meteoriihi on ainutlaatuinen vierailukeskus keskellä Suomen kauneinta meteoriittikraatteria: Moniulotteinen näyttely joka havainnollistaa Söderfjärdenin 520 miljoona vuotta pitkää historiaa - meteoriitin törmäyksestä nykypäivän maanviljelys- ja Natura 2000-alueseen. Korkeatasoinen tähtitieteellinen observatorio, jossa kaukoputkella voidaan tutkia syvän taivaan kohteita satojen miljoonien valovuosien päässä maailmankaikkeudessa. Lintutorni keskellä Suomen tärkeitä kurkien levähdyspaikkaa. Kahvila vanhassa riihiympäristössä. Energiakellari - omaa uusiutuvaa energiatuotantoa auringon, tuulen ja biodieselin voimalla
Södersundin tuulimylly
Arholmintie
65410 Sundom
Tuulimylly Söderfjärdenin laidalla Södersundin tuulimylly rakennettiin 1800-luvun alussa, aikana jolloin Söderfjärden vielä oli suurelta osin veden peitossa. Myllyn sisältä löytyy kaiverrus 1809, jota pidetään myllyn rakennusvuotena. Isak Jakobsson Schöring (1759-1833) rakennutti tämän komean myllyn. Perimätiedon mukaan merimies Skata Johan toimi myllyn suunnittelijana ja rakennusmestarina. Kerrotaan, että Johan toimi laivalla kirvesmiehenä monta vuotta ja olisi purjehtinut aina Hollantiin asti. Södersundin tuulimyllyn esikuva on ilmeisesti Hollannista. Tämä kulmikkaanmuotoinen tuulimylly on jokseenkin ainutlaatuinen Suomessa. Myllyä käytettiin jauhatukseen ja päreiden tekemiseen noin sadan vuoden ajan. Käyttö lopetettiin ja siivetkin irtosivat 1910-luvulla. Mylly seisoi ilman siipiä aina vuoteen 1991, jolloin myllyn nykyinen omistaja Sundom bygdeförening asensi myllyyn uudet siivet.
Tilkkutäkki
Kiertokuja 2
66450 Jakkula
Puh: 06-476 2530
Gsm: 0500-764 221
Laihialaista käsityölahjatavaraa.... Brodeeraukset niin yksityisille että yrityksille esim. liikelahjat logolla, rooliasut lapsille että aikuisille esim. abit, tilaukset ym. Mahdollisuus varata kokoustilaa tai tutustumiskäynti porukalla kahvin merkeissä samalla tutustuen yritykseen.. Soita ja kysy tästä lisää....
Tuomaanmäen pronssikautinen hautaröykkiö
Tuomaanmäentie
61500 Isokyrö
Ulrika Eleonora-kirkko
64100 Kristiinankaupunki
Kristiinankaupungin ensimmäinen puukirkko valmistui vuosina 1654-1658 nykyisen Ulrika Eleonora-kirkon paikalle, mutta se paloi 1697. Sen tilalle rakennettiin Ulrika Eleonora-kirkko, joka valmistui vuonna 1700. Kirkko on restauroitu ja otettu uudelleen käyttöön v. 1965. Puinen kirkko on tyypillinen rannikon kirkko katosta riippuvine votiivilaivoineen. Kirkko on suosittu kesähäiden viettopaikka.
Vaasan kauppahalli
Vaasanpuistikko 18
65100 Vasa
Vaasan kauppahalli on tarjonnut suussa sulavia tuoretuotteita, alueen omia erikoisuuksia ja kansainvälistäkin eksotiikkaa ja vuodesta 1902. A.W Stenforsin suunnittelema, goottilaistyylinen Kauppahalli on yksi Vaasan keskustan arvokkaimmista rakennuksista. Hallissa on myyntipisteet n. 20 yrityksellä. Valikoima kattaa kaiken elintarvikkeista ja luomutuotteista laadukkaisiin lahja- ja käyttöesineisiin. Täältä löydät myös paljon sellaista, mitä et varmasti joka marketista löydäkään. Ja hyvän, henkilökohtaisen palvelun saat aina kaupan päällä! Vaasan kauppahalli on oikea hyvän mielen ostospaikka.
Vaasan työväenmuseo
Vapaudentie 27, Palosaaren järjestötalo
65200 Palosaari
Puh: +358 (0)6 321 5805
Kokoelmat: kirjasto, joka on erikoistunut työväenliikkeen historiaan ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin; sanomalehdet; aikakauslehdet; valokuvat; asiakirjakokoelmat; järjestöliput; ääninauhoitteet; esineet, huonekaluja ja pienesineitä.
Valassaaret
65870 Björköby
Valassaarten saariryhmä sijaitsee aivan Merenkurkun ulkosaaristossa noin 15 km Björköstä luoteeseen. Sen monipuoliseen luontoon kuuluu kosteikkoja, koivikoita, kivisiä rantoja ja suojaisia lahtia. Ebbskärin merivartioaseman ja Storskärin majakan välillä polveilevan Lemmen polun varrella saa hyvän läpileikkauksen Valassaarten luontotyypeistä. Valassaaret rauhoitettiin linnustonsuojelualueeksi vuonna 1948. Valassaarten maamerkki on 36 metriä korkea, punaiseksi maalattu rautamajakka. Majakka valmistui vuonna 1886, ja sen suunnitteli sama pariisilainen insinööritoimisto, joka rakensi myös Eiffel-tornin.
Vanhan Vaasan Museo
Kauppiaankatu 10
65380 Vanha Vaasa
Puh: +358 (0)6 356 7578
Venäläisten sotavankien hauta-alue
Kappelinmäki, ortodoksinen hautausmaa
Westmaninmuorin tupa
Visasmäki 4
68600 Pietarsaari
Puh: 06-785 1371
Merimiehen leski Anna Lena Westman (1744-1837) aloitti 1790-luvulla kotonaan pikkulasten koulun. Kouluhuoneena toimi pieni ullakkokamari. Vuosina 1810-12 J. L. Runeberg oli Westmaninmuorin oppilaana. Tuvassa on näyttely Runebergin aikaisesta Pietarsaaresta. Avoinna: sopimuksen mukaan.
Vitmossen, pronssikauden asuinpaikka
Vitmossen, Tuckorin kylä
66600 Vöyri
Puh: +358 (0)6 383 2466
Vöyrin kunnan itäosassa Tuckor nimisessä kylässä sijaitsee muinaismuistoalue ns Vitmossenilla. Löydöt ovat ajoitettu pronssikaudelle noin 1500-1200 e.Kr. Tegengrenin arkeologinen valiokunta on rakentanut rekonstruktion tolppatalosta Vitmossenilla. Karttoja alueelle voi hakea mm Vöyrin kunnantalolta.
Vitmossenin vaellusreitti
Tuckor
66600 Vöyri
Vaellusreitti joka kulkee Vöyrin Vitmossenin muinaisalueen läpi. Alueella on useita pronssikautisia hautauspaikkoja ja asuinpaikkoja.
Vähänkyrön kirkko
Siltatie 2
66500 Vähäkyrö
Puh: +358 (0)6 478 4021
Fax: +358 (0)6 478 4021
Jaakko Rijfin suunnittelema kirkko vuodelta 1803, jonka venäläiset säästivät Suomen Sodan aikana. Kellotapuli vuodelta 1767. 1937 kirkkoon lisättiin alkuperäisen suunnitelmaan kuulunut torni. Tiekirkko. Sankarimuistomerkki Ilmari Wirkkalan käsialaa. Napuen taistelun muistomerkki.
Vänrikki Stoolin Keskus
Slagfältsvägen 130
66800 Oravainen
Puh: +358 (0)6 385 0714
Gsm: +358 (0)50 013 2096
Fax: +358 (0)6 385 0810
Vänrikki Stoolin Keskus - Suomen kohtalo ratkaistiin täällä; Venäläiset joukot ja Ruotsi-Suomen armeija kohtasivat Suomen sodassa (1808-09) Oravaisten taistelutantereella 14. syyskuuta 1808. Hyökkääjät voittivat taistelun ja pakottivat ruotsalaiset ja suomalaiset joukot perääntymään. Lopputulos ratkaisi Suomen tulevan kohtalon. Suomi irrotettiin Ruotsista ja liitettiin Venäjän suurruhtinaskuntaan. Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg on kirjoittanut Oravaisten taistelusta ja Suomen sodasta runomuodossa - Vänrikki Stoolin tarinoissa. Furiirin puustellissä Oravaisten taistelutantereella voit samanaikaisesti kun tutustut historiaan juoda kupin kahvia, maistaa kuinka leipä maistui 1800-luvulla, syödä sotilaankeittoa tai nauttia furiirinateriasta (ainoastaan tilauksesta). Voit myös käydä katsomassa näyttelyjä, vuosien 1808-09 sodan muistopatsasta, elokuvaa y.m. Voit myös tilata Pohjanmaan Rykmentin Henkivartiorykmentin harjoituksen.
Vöyrin kirkko
Bertby-Lålaxintie 10
66600 Vöyri
Puh: +358 (0)6 384 4300
Fax: +358 (0)6 384 4313
Suomen vanhin käytössä oleva puukirkki, rakennettu 1626. Länsitornillinen tukipilarikirkko, jonka torni kohoaa 42 metrin korkeuteen. Kellotapuli vuodelta 1702.
| Pohjanmaan Matkailu Österbottens Turism |
Raastuvankatu 30 65100 Vaasa |
Puh. +358-(0)6-325 1125 Fax. +358-(0)6-312 5833 |
office@botniatourist.com |
Copyright © Pohjanmaan matkailu 2001-2005 - Powered by Visualweb Siteadmin